Suomeksiin English
Jet World Masters

Lentonäytös

Sääennuste lupaa meille hyvää säätä, lentonäytös todennäköisesti viedään läpi suunnitellusti. Muistakaa suojata kuulonne erityisesti Saab Viggenin esityksen aikana. Viggen tulee tervehtimään meitä ennen varsinaista näytöstä, juontajat kertovat siitä hetkeä ennen, jotta ehditte suojaamaan kuulonne.

Tervetuloa!

AJSViggen - 09 (kopio)Kuva © Jörgen Nilsson

Sunnuntaina 13. elokuuta 2017 järjestetään kilpailuiden avajaisseremonia lentonäytöksineen. Lentonäytöksen teemana on "Jet Power", kaikki esiintyjät toimivat teeman mukaisella polttoaineella, muun muassa kuvan Saab AJS 37 Viggen. Oikeiden lentokoneiden lisäksi avajaispäivän tapahtumassa esitellään laajasti kaikenlaista lennokkitoimintaa. 

Jämi Areena, noin 720m2 liikuntasali toimii lennokkihangaarina, jonne su 13.8 päästetään myös yleisö katsomaan näitä upeita mallilennokkeja aivan lähietäisyydeltä. Muina päivinä lennokkihangaari on vain joukkueiden jäsenten ja avustajien käytössä.


Päivän ohjelma

Klo 9-12 suihkumoottorilennokkien harjoitukset, kiitotie 15/33

Klo 12 lennokkihangaari avataan yleisölle

Klo 12-14 lennokkilajien esittelyä maassa ja ilmassa, kiitotie 15/33

Klo 14-17 avajaisseremonia ja lentonäytös

Klo 18 lennokkihangaari suljetaan yleisöltä




Kuvia Suomen joukkueen jäsenen, tamperelaisen Petri Mäkelän suihkumoottorilennokista BAe Hawk Mk 51 mittakaavassa 1:3,5. Petrin lennokki on kisojen suurin, kuivapaino hieman alle 20kg. Petrin, samoin kuin kaikkien muiden kilpailijoiden upeat mallilennokit nähtävillä Jämi Areenalla su 13.8.2017.

JWM esite - 073 (kopio 2)

JWM esite - 160 (kopio)

JWM esite - 168 (kopio)

JWM esite - 169 (kopio)


Kaikissa lentoesityksissä säävaraus. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Aviator logo 1 (kopio)

Varusteleka logo

Huom!

Jussi Kangas

Siivet logo 2016 final 3 kk sini (kopio)

160ts

Emron logoRGB

160paritech

Skyhigh (kopio)

Jämilogo (kopio)      Jämijärvi vaakuna (kopio 1) (kopio)

Ilmavoimamuseo-logo (kopio) Hcf (kopio)